Vapaa rajoista - kohti hyvää

Otsikon kysymykseen minulla ei ole tänään vastausta. Tiedän, että minun tulisi luottaa elämään, että se kantaa, vaikka en jaksaisi itse, mutta... Aina ei pysty olemaan toiveikas ja luottavainen. Joskus haluaa vain luovuttaa, olla paikoillaan ja itkeä. Itkulle on oma tarkoituksensa, aikansa ja hyötynsä. Sen jälkeen jännitykset laantuvat, kroppa rentoutuu lepoon ja loppujen lopuksi jaksaa taas eteenpäin. Tänään olen surullinen, mutta ei se haittaa. Vaikken tänään usko tulevaan, saatan huomenna kuitenkin uskoa siihen taas.

Kolmas aiemmin listaamistani tavoitteistani oli lasten tasainen arki. Tarkoitan tällä sitä, että muutokset elämässä, kriisit ja sairaudet olisivat minimissä. Rutiinien tulee olla kunnossa ja lasten saada paljon läsnäoloa ja hoivaa. Silloin kun vanhempi sairastaa riippuvuutta, voi tämä tavoite olla haasteellinen. Kuinka pyrin tähän tavoitteeseen? Pitämällä hyvää huolta omasta terveydestä ja kuntoutuksesta. Pitämällä huolta siitä, että lasten päivissä on mahdollisimman yksinkertaisia, selkeitä, ennakoitavia rutiineja. Viettämällä jokaisen lapseni kanssa aikaa säännöllisesti tehden jotain juuri tätä lasta kiinnostavaa toimintaa yhdessä. 

Kävin sunnuntaina kirkossa läheiseni pyynnöstä. Jännitin menoa paljon, koska aiemmat kokemukseni kirkossa käynnistä ovat olleet hieman ahdistavia ja pelottavia tuoden mieleen ajatukset kuolemasta ja kadotuksesta. Onneksi niin ei käynyt tänään. Kirkkosali oli valoisa ja tilava, ei synkkä ja hämyisä. Virret olivat toiveikkaita ja kauniita. Saarna oli toivoa ja iloa täynnä, ei syyllistävä. Lähdin kirkosta rauhallisena, virkistyneenä ja hyvillä mielin. Aika hyvä asia tällaiselle uskonnottomalle retkulle. 

Pohdin osana kuntoutustani sitä, mitkä asiat, tunteet tai tilanteet laukaisevat minussa himon pelata. Tarkasti sitä on vaikeaa arvioida, koska kyseessä on osittain tiedostamaton prosessi, jota hankala rationaalisesti hahmottaa. Tästä huolimatta itse tiedän/luulen, että suurimmat yllykkeet pelata itselleni ovat: rahahuolet, pitkästyminen, ahdistus ja huoliajatukset, stressi ja väsymys ja muiden pelaamisen tai pelimainosten näkeminen. Mitä tehdä tällä tiedolla? Minun kannattaa vältellä tilanteita, joissa muut pelaavat ja laittaa altistuminen mainonnalle minimiin omin toimin. Stressiin ja väsymykseen apuna on rentoutusharjoitukset, ruokavalio, ajanhallinta, lepo ja liikunta. Pelaamisen tilalle tulee keksiä muuta mielekästä tekemistä, esim. kirjoittamista tai leivontaa. Huoliajatuksiin ja rahahuoliin auttavat vinoutuneiden ajatuskehien käsittely ja muuttaminen itseään haastamalla ja vertaisryhmissä käymällä ja rationaalinen suunnittelu ja budjetointi, ei pelaaminen. Kiitos elämä taas yhdes

Terveys on tavoitteenani toisena välineellisistä syistä. Mitä vähemmän on kremppoja, sen helpompaa on pitää mieli korkealla. Kun perussairauksien hoito on tasapainossa ja peruskunto edes kohtalainen, ajatukset kulkee, töissä ja kotona jaksaa häärätä ja heikkouksia ja houkutuksia on helpompi karttaa. Itse pyrin tähän kaikkeen monipuolisella ruokavaliolla, monivitamiinien ja rautalisien, hyötyliikunnan ja rentoutumisharjoitusten avulla. Lisää tehoa stressinsietoon ja palautumiseen tarvitsen vielä, mutta onneksi eri keinoja ja hyödyllistä tietoa on helppo etsiä, kunhan viitsii.

Kuinka luovuttaa tahtoni korkeammalle voimalle? Tämä usko itseäni suurempaan voimaan on tärkeä osa 12 askelta, mutta hankala ja kinkkinen asia tällaiselle ratkaisukeskeiselle pragmaatikolle. Hengellisyyttä on vaikea sisäistää ja opetella väkisin. Elämä kuiskailee kuitenkin korvaani. En oma-aloitteisesti menisi itse koskaan yksin kirkkoon, en edes kovassa mielen ahdingossa. Minulle on esitetty viaton toive mennä toisen mukaan, ja tätä toivetta täytyy kunnioittaa. Tämä on iso teko minulta. Minua jännittää mennä pitkän tauon jälkeen jumalanpalvelukseen. Tuntuu tekopyhältä mennä, mutta haluan tukea rakasta ihmistä, joka minut mukaansa haluaa. Ehkä tämä avaa mieltäni, jos ei ajatukselle Jumalasta, niin ajatukselle kohtalon johdatuksesta tai arvokkaista yhteensattumista.

  Kävin eilen läpi tavoitteitani luettelomaisesti menemättä yhtään yksityiskohtiin tai keinoihin. Seuraavaksi käsittelen tavoitteitani ja pyrkimyksiäni hieman tarkemmin. Itsekkäästi ajatellen pelivapaa arki on tärkein tavoitteeni. Riippuvuustoiminta vinouttaa ajattelun, toiminnan, ihmissuhteet. Riippuvuus sairastuttaa niin riippuvaisen kuin läheisetkin hyvin julmalla tavalla. Olen hyvällä alulla tämän tavoitteen kanssa, mutta se vaatii nyt ja tulevaisuudessa jokapäiväistä työtä, valppautta ja kiitollisuutta. Kuntoutus, vertaistuki, itsehoito ja uudenlaisen arjen rakentaminen on vasta alussa ja tulee olemaan osa elämääni loppuelämäni ajan. Riippuvuudesta ei toivuta kokonaan, vaan tulen olemaan toipuva addikti.  Päivä kerrallaan, joka päivä hyvinvointiin keskittyen ja riippuvuutta vastustaen. Tietoisesti tervettä elämää ja tapoja opetellen.

Vuoden, kahden sisällä tavoitteitani ovat: 1. Riippuvuustoiminnasta vapaa arki 2. Terveys tasapainossa 3. Lasten arki tasaista 4. Häät  Paljon täytyy tehdä töitä noiden tavoitteiden eteen. Isoja juttuja, jotka pitää paloitella pieniin osiin, jotta niistä tulee todellisuutta. Kiitos elämä taas yhdestä pelivapaasta päivästä.

Sain vihdoinkin tietää ainakin osasyyt viimeaikaiseen väsymykseeni. Lääkärin mukaan ferritiini-, D- ja B-vitamiinirvot ovat alhaiset. Tämä yhdistettynä henkiseen kuormitukseen, niin ei ihmekään, että olen väsynyt ja tahmea.  Nyt ruokavaliota kuntoon ja D-vitamiinia nassuun. Sitten liikuntaa, lepoa ja armollisuutta, niin kyllä täältä sängynpohjasta noustaan taas.

Pohdin tänään, miksi olen pelannut kaikki nämä vuodet? Kyseessä on sairaus, mutta mikä on se tarve tai halu, johon pelaaminen on ollut vastaus? Olen pelannut niin ahdistukseen kuin tylsyyteen, hyvänä päivänä ja huonona. Jonkinlainen oman tilan ottamisen tarve siinä on ollut. Pelatessa on ollut helpompi olla itsekäs, etäännyttää itsensä muiden tarpeista ja huolista. Se on ollut keino rentoutua, keino tasata tunteita, keino kääntyä sisäänpäin. Millä korvata tuo? Kirjoittamisella, vertaistuella, ottamalla tilaa terveellä itsekkyydellä ja itsemyötätunnolla. Käytännön toteutus ontuu vielä, mutta harjoittelen koko ajan.

Olen viime aikoina pohtinut paljon omia voimavarojani, stressinsietokykyäni ja ylipäänsä jaksamiseen liittyviä asioita. Kun on paljon kuormitusta, olisi hyvä osata hellittää kontrollintarpeesta ja luottaa siihen, että kaikki sujuu, vaikka ei jaksaisikaan.  Tarvitsisin kykyä heittäytyä virran vietäväksi ja luottoa siihen, että vesi kannattelee, pää pysyy veden yläpuolella kunhan vaan pysyn rauhallisena.  Sitä opetellessa keskityn hengityksen rauhoittamiseen.

Anteeksianto on henkisen kehittymisen kannalta välttämätöntä. Viha ja kauna sitovat ainoastaan tiukemmin ongelmiin. Anteeksianto, suvaitsevaisuus ja rakkaus ovat tie toipumiseen ja henkiseen tasapainoon. Mielestäni tämä on erittäin totta. Katkeruus ja vihanpito sitovat energiaa tuhoisalla tavalla ja irtipäästäminen ja myötätunto, niin itseään kuin toisia kohtaan, on eheyttävää. Ajatuksiani liittyen "Päivä kerrallaan" -kirjan päivän tekstiin 20.3. "Rakkaus ja suvaitsevaisuus".

Rukoilu on osa hengellisyyttä, joka on tärkeässä osassa 12 askeleen ohjelmassa. Tyyneysrukous, joka toistetaan joka kokouksen lopussa, on erinomainen esimerkki tästä. Rukous auttaa löytämään tyyneyttä ja sopeutumaan osaansa elämässä, poispäin kamppailusta kohti toipumista. Itse en koe rukoilua kovin luontevaksi, mutta ymmärrän sen rauhoittavaa vaikutusta. Rukoilun voi mieltää myös omanlaisekseen meditaatioksi, rentoutumisharjoitteeksi, jopa mindfullness-tuokioksi. Siis näin maallistuneen agnostikon silmin. Täten rukous voi auttaa, oli uskoa tai ei. Pohdintojani liittyen "Päivä kerrallaan" -kirjan päivän tekstiin 19.3. "Rukous auttaa".

Puolisoni terveysvaivat ovat taas pahentuneet. Monen viikon sairausloma on edessä. Selkeästi hänellä on paha olla ja ahdistaa. Minulla on suuri huoli toisesta. Haluaisin, että hän saisi tarvitsemansa hoidon ja tuen. Toisen kivut haluaisi vain ottaa pois. Rakkaan ihmisen kärsimystä on vaikea katsoa sivusta. Toinen huoli tulee siitä, että puolison tilanteen kärjistyminen on aiemmin toiminut triggerinä omalle riippuvuudelleni. Kun ahdistaa ja pelottaa rakkaan puolesta, alkaa mieli mennä pelaamista kohti. Sitä haluaisi vain paeta omia tunteitaan ja stressiään.  Nyt minun täytyy olla tarkkana. En saa antaa periksi vanhoille, itsetuhoisille stressinhallintakeinoilleni. Riippuvuustoiminta on aina itsetuhoista, tavalla tai toisella. Se ei oikeasti pura stressiä ja palauta, vaan lisää ahdistusta ja stressiä. Minun tulee luottaa tulevaan. Kyllä rakkaani lopulta pääsee eroon raastavasta vaivastaan. Kyllä minä jaksan panostaa toipumiseen väsymyksestä ja huolesta riippumatta.  Tämäkin menee ohi. 

Olenko yhtä kuin sairauteni? Olenko yhtä kuin riippuvuus, masennus, ahdistus, epilepsia, anemia, esidiabetes ja mitä lie? Vai olenko erityisherkkä, sosiaalinen introvertti ja huomionhakuinen ujostelija? Vai olenko äiti, puoliso, sisko, tytär, ystävä ja kollega? Teen paljon työtä terveyteni ja riippuvuudesta toipumisen eteen. Samalla on hyvä kuitenkin muistuttaa itseään siitä, että olen muutakin kuin sairauteni ja vajavuuteni. Ne ovat osa elämääni, mutta eivät määritä minua. Olen hyvä äiti ja hyvä puoliso. Teen oman osani tässä yhteiskunnassa. Vaikka välillä kompuroin, olen minäkin hyvä ja tarpeellinen. Kiitos elämä kaikesta hyvästä ja pahasta. Kaikkia näitä asioita tarvitaan matkalla kohti toipumista.

Palkkapäivä on aina ollut minulle se pahin mahdollinen päivä suhteessa riippuvuustoimintaan. Palkkapäivänä riski pelata on aina suurin. Retkahtaminen on silloin lähellä. Mieli kuiskii "kyllä sitä pari euroa, kympin verran voi ihan hyvin pelata, kunhan sen jälkeen lopettaa". Mutta eihän se addiktion kanssa noin oikeasti mene. Syöksykierre vain edessäpäin, jos antaa periksi kuiskailuille. Nyt on taas yksi palkkapäivä takanapäin. Sain laskut maksettua ja loppurahat nostettua tililtä käteisvaroiksi perheen juokseviin kuluihin. En retkahtanut. Edelleen olen toipumismatkallani. Tänään olen tyytyväinen. Päivä kerrallaan kohti tasapainoista elämää.

Tänään soimasin itseäni oikein kunnolla, koska olen ollut äreä, vihainen ja uupunut. Olen mokaillut, enkä ole ollut hillitty ja hallinnassa. En ole kylläkään retkahtanut. Käyn töissä ja lapset ovat vaatetettuna ja ruokittuna. Nauruakin on riittänyt kaikesta säädöstä huolimatta. Yritän olla armollinen itselleni. Jäin miettimään viime aikojen murheita, kuten vesivahinko, anemia, miehen terveysvaivat, uusperhekuviot ynnä riippuvuuskipuilut, unohtamatta työjuttujakaan. Ei ihme, että itkettää ja suututtaa. Niin kuuluukin. Se on inhimillistä.  Kiitos elämä taas yhdestä pelivapaasta päivästä.

Viime aikoina olen yrittänyt käsitellä suhtautumistani korkeampaan voimaan. Hengellisyys on isossa merkityksessä 12 askeleessa. Tärkeää olisi päästää irti itsekeskeisyydestä ja itse pärjäämisen ideasta ja luottaa yhteisön tukeen ja korkeampaan voimaan, sellaisena kuin sen itse ymmärtää. Yritän luottaa siihen, että elämä kantaa, lopulta kaikki menee hyvin. Mutta silti en saa kiinni korkeamman voiman käsitteestä omassa toipumisprosessissani. Viime aikoina on tullut koko ajan huolta ja ongelmaa toisensa perään ovista ja ikkunoista. Ainakaan kukaan ei ole varmistamassa, ettei harteilleni tule enemmän kuin kestän.  Sairauksia, taloushuolia, suruja, pettymyksiä, stressiä ja huonoa tuuria. Missä olet, korkeampi voima? Tänään toivo ja ilo ovat uhmaikäisen kiukkukohtauksen jälkeisessä naurussa ja teinin huonossa huumorissa.

  3. askel Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme tämän oman ymmärryksemme mukaisen voiman haltuun. Poispäin itsesäälistä ja katumuksesta kohti uskoa ja toivoa korkeamman voiman avulla. Kaunis ajatus, mutta hankala sisäistää koskemaan omaa elämää ja omia ongelmia. Tämän kanssa kipuilen nyt ja varmaan pitkään vielä.  Kuinka uskoa korkeampaan voimaan, antautua niin toipumiselle kuin kohtalolle/hengelliselle johdatukselle?  Mitä johdatus on? Miten luottaa tuntemattomaan? Onko kyseessä yksinkertaisesti vain yhteisön voimasta? Luota vertaisapuun? Luota toipumisprosessiin? Luota 12. askeleeseen? Ajatuksiani (kysymyksiäni) liittyen 3. askeleeseen http://nimettomatpelurit.fi/askeleet.html#2.

Joskus mistään ei meinaa tulla mitään. Ei millään jaksaisi tarttua toimeen. Ei haluaisi tehdä asioita ja väsyttää ja kolottaa. Silti joka päivä on asioita, jotka on välttämättä pakko saada aikaiseksi, teki mieli tai ei. Tällöin tulee ottaa avuksi "päivä kerrallaan" -periaate. Kunhan tekee, jos ei päivä, niin tunti tai minuutti kerrallaan. Tänään menen tunti kerrallaan. Joka tunti minulla on yksi asia joka on pakko tehdä sen tunnin aikana. Muut tehdyt asiat ovat extraa ja bonusta (hyvä minä!), mutta tavoite on vaan yksi asia. Yksi on jo riittävästi. Esim. illalla 17 Päivällisen teko 18 Pyykkikone päälle 19 Pyykit narulle 20 Iltapala 21 Iltatoimet. Tänään tämä saa riittää. Uupunut olo, mutta en aio syyllistyä vaatimaan ahkeruutta ja reippautta itseltäni. Annan itselleni tilaa toipua rauhassa.

Pitäisi häärätä, siivota ja touhuta... Vai pitäisikö? Riittäisivätkö letut ja lepo tänään? Tänään lepään lasten kanssa. Paistetaan lettuja. Katsotaan hoopoja ohjelmia. Nauretaan ja pelleillään. Huomenna ehtii pyykätä, siivota, pohtia, kirjoittaa, murehtia, huolehtia ja mitä lie. Tänään olen tässä ja läsnä. Se ei ole itsestäänselvää tai helppoa riippuvuuden takia. Siksi nautin nyt siitä, että olen olemassa ja perheeni kanssa.  Kiitos elämä joka hetkestä, kiitos lapsista. Perheen tuella jaksan taas päivän ilman pelaamista. Perheen tuella nautin levosta ja letuista.

Olen huolissani monesta asiasta, terveydestäni, riippuvuudestani, työstäni, läheisistäni, lapsistani. Välillä kaikki tuntuu liialta. Haluaisin vain, että joku toinen hoitaisi asiat kuntoon, pitäisi huolta ja lohduttaisi. Minun ei pitäisi olla vahva ja aikaansaava, vaan saisin olla heikko ja paikoillani. Huoli sai minut tänään itkemään. Kuka pitäisi minua sylissä? Kantaisi huoliani?  Kunnes havahduin peittoni alla oivallukseen: Voin itse lohduttaa itseäni. Voin keskittyä olemaan paikoillani silmät kiinni, halata itseäni. Sallia itselleni heikkous ja samalla lohduttaa ja pitää huolta. Minä pidän huolta kyllä. Tilaa on itkeä ja surra, siinä missä nauraa ja iloitakin. Oma syli on turvallinen paikka.

Tämän kysymyksen kanssa kamppailen, koska saan ajoittain läheisiltäni kritiikkiä siitä, etten ole esim. päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiakas, vaan hoidan riippuvuuttani ennen kaikkea itsehoitona. Nykyisin terveydenhuollon ammattilaiset ohjaavat esim. mielenterveyteen liittyvissä vaivoissa eri itsehoito-ohjelmien piiriin. Itse tehtävät harjoitteet, liikunta, mindfullness ja kirjoittaminen ynnä muut kuuluvat osaksi hoitoa. Erityisesti iso osa peliriippuvaisille suunnatusta tuesta ja hoidosta on internetissä. Itse olen ottanut hyvin aktiivisen asenteen itsehoitoa kohtaan. Joka päivä keskityn tavalla tai toisella tekemään asioita, jotka tukevat toipumisprosessiani. Minusta itsehoito on hoitoa. Hyödyllisiä linkkejä: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveyspalvelut/mita-voin-itse-tehda-mielenterveyden-hyvaksi https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/

Jokainen joka on hakeutunut vertaisavun piiriin, oli kyse sitten AA:sta, GA:sta tai NA:sta, on päättänyt hakea turvaa ja suojaa vertaisryhmästä. Tämän ryhmääntulon voi jo itsessään nähdä oman tahdon ja elämän luovuttamisena korkeammalle voimalle. Vertaistuen piirissä korostuu hengellisyys ja oman tahdon luovuttaminen korkeammalle voimalle, Jumalan kaitselmukseen luottaminen. Tämä on minulle outo ja vaikea osa toipumista, hengellisyys.  Olen liian konkreettinen ja maallistunut luottamaan, että Jumala ottaa minusta kopin. Siksi minusta on jotenkin lohdullinen ajatus, että pelkkä ryhmään tulo, ryhmässä pysyminen ja vertaisten tuki itsessään jo on uskolle luovuttautumista ja uskoon luottamista. Ei sen kummempaa korkeampaa voimaa tarvita, kuin ryhmä itsessään. Pohdintojani Päivä kerrallaan -kirjan päivän tekstistä 8.3. "Luovuttaminen"

Maaliskuussa aloitan työn ohessa ammatillisen täydennyskoulutuksen, vertaistukiryhmä lähtee käyntiin ja parisuhdekurssi jatkuu. Paljon kaikkea kehittävää ja tärkeää, mutta samalla uutta ja pelottavaa. Toivottavasti puhti ja innostus ei lopu kesken. En halua uupua tai jättää jotain kesken. Nämä ovat kaikki todella tärkeitä minulle, eri tavoin ja eri syistä.  Ammattiosaamisen työstäminen on aina etuoikeus, parisuhdetta on hyvä vaalia ja vertaistuki on välttämätöntä toipumiselle.

Tänään kaipaan tyyneyttä. Mistä saada sitä? Tyyneysrukous Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin,  ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Houkuttelit minua taas. Maanittelit ja yllytit tarttumaan syöttiin. Lähellä oli, niin perkeleen lähellä.  Melkein annoin periksi. Viime hetkellä käännyin pois. En retkahtanut. Peliestot uusittu onnistuneesti. Pakko sanoa, että retkahtaminen oli tosi lähellä tällä viikolla. Onneksi sain jostain voimaa, armoa ja lepoa. Jaksoin keskittyä, rauhoittua ja pysähtyä ennen toimintaa.  Kiitos elämä, että kannattelet minua vielä.

Tällä viikolla olen saanut paljon kritiikkiä siitä, etten ole hoitanut joitakin asioita nopeammin, tehokkaammin, aktiivisemmin, paremmin, mitä lie. Olen joidenkin ihmisten mielestä toiminut väärillä tavoilla. Tästä on vaikeaa ottaa etäisyyttä ja arvostaa omaa tekemistään. Olen sairastellut paljon ja eteeni on osunut useita käytännön vastoinkäymisiä. En ole ollut aurinkoinen, pirteä tai maailman paras multitaskaaja, mutta olen hoitanut asiat omalla tavallani, omaan tahtiini, riittävän hyvin ja tasaisin tuloksin. Jaksaminen on kortilla ja herkistyn helposti ja otan itseeni myös silloin, kun siihen ei oikeasti olisi syytä. Siksi minun pitää muistuttaa itseäni: Olen tehnyt voitavani. Minä olen riittävä.

Hengitä sisään, hengitä ulos Tämäkin menee ohi Vaikka itkettää, vaikka suututtaa Tämäkin menee ohi Kun luovuttaa, saa voimaa Tämäkin menee ohi Pysähtymällä löytää oikean suunnan  Kiitos tästäkin päivästä

Rakastavat teot ovat erityisen tärkeitä hyvinvoinnille ja terveydelle. Tämä pätee mielestäni jokaiseen ihmiseen, ei vain riippuvaiseen ja toipumisprosessiin. Itse yritän joka päivä tehdä yhden konkreettisen asian, rakastavan teon itselleni. Mitä ovat rakastavat teot? Eilen se oli lääkärinajan varaaminen, tänään se oli vertaistukiryhmään osallistuminen, huomenna se voi olla terveellinen iltapala tai aikainen nukkumaanmeno. Joka päivä ei tarvitse tehdä kaikkea oikein, mutta jollekin pienelle pitää olla tilaa, mikä edistää ainoastaan omaa hyvinvointia.

Kaksi kuukautta pelaamattomuutta takana. Viime päivät ovat olleet houkutuksia täynnä. Tekstiviestejä nettikasinoista, ilmoituksia ilmaiskierroksista tai bonusrahasta sähköpostissa, lottomainoksia televisiossa, verkossa ja kadunvarressa. Päässäni asuva riippuvuuspirulainen on kuiskutellut vaikka mitä lauseita: ilmaiskierrokset ei oo rahapelaamista, bonusraha ei oo rahaa, ei lottoaminen niin paha juttu ole. Onneksi en ole jäänyt kuuntelemaan. Olen hengitellyt hetken rauhassa ja kääntänyt huomion toisaalle. Hyvä muistutus addiktion vaikutuksista oli, kun testasin Yle-sovelluksen kisapähkinä-visaa. Jäin jumittamaan useaksi minuutiksi yrittäen saada viisi kysymystä oikein. Samat fyysiset reaktiot ja ajatuskehät lähtivät päälle kuin rahapelaamisessa. Opin taas yhden riskialttiin asian, kisapähkinät. Jatkossa ymmärrän pysyä kaukana leikkisistä tietovisoista. Ne eivät ole rahapelaamista, mutta voivat saada syöksykierteen kohti rahapelaamista alulle. Omien triggereiden käynnistymisestä pitää ol